maanantai 20. huhtikuuta 2020

Nyt et tarvitse jauhoja: Silkkinen suklaakakku perunasta

Tämä mehevän suklainen kakku tehdään täysin ilman jauhoja, perunasta. Rakenteesta tulee suklaisen tahmea, kuten mutakakussa. Tein tämän lounaalta jääneistä tavallisista keitetyistä perunoista, joten hieman oikaisin reseptissä: Ei ollut suolavedessä keitettyä perunaa. Mutta enpä olisi uskonut, että kakusta tulee näin suklainen, nimenomaan suutuntumalta! Taikinaa sekoittaessa se ikään kuin "suklaantui" lopuksi: Ainekset liukenivat ja niistä muodostui herkkua.



  • 3 keskikokoista jauhoista perunaa
  • suolaa keitinveteen
  • 100 g huoneenlämpöistä voita
  • 2 munaa
  • 1 dl hienosokeria
  • ½ dl tomusokeria
  • 1 dl kaakaota
  • 1 rkl vaniljasokeria
  • 1/2 tl suolaa (taikinaan)
Tarjoiluun:
  • Vatkattua kermaa tai vaniljajäätelöä - tai vaikkapa rahkaa. 
  1. Aloita asettamalla uuni 150-175 asteeseen, riippuen minkälainen uunisi on. Valitse alempi lämpötila, jos sinulla on kiertoilmauuni, ja korkeampi lämpötila, jos sinulla on tavallinen uuni.
  2. Kuori ja keitä peruna suolavedessä, kunnes peruna on todella pehmeää. 
  3. Muussaa peruna haarukalla.
  4. Sekoita voi ja perunat ja sekoita sitten loput aineosat (munat, sokerit, kaakao, vaniljasokeri ja suola). Huomaatko kuinka ainekset sulavat taikinaan suklaiseksi massaksi?
  5. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun, n. 20 cm vuokaan. 
  6. Pane vuoka uuniin ja paista noin 25 minuuttia. Lyhyempi aika, jos haluat sen jäävän keskeltä mutakakun tapaan tahmeaksi. Kokeile kakkua tulitikulla. Kun tikkuun ei jää taikinaa, se on kypsää, vaikka rakenne olisikin hyvin pehmeää kuumana. 
  7. Kun otat kakun uunista, älä koske siihen. Anna kakun jäähtyä ja tarjoile kevyesti vaahdotetulla kermalla tai vaniljajäätelöllä. 
Itse maistelin kakkua rahkan kera, kun kermaa tai jäätelöä ei sattunut olemaan. :) Mutta kyllä se vaniljajäätelö on hyvää erityisesti lämpimän kakun kera. 

Herkkuhetkiä toivotellen

- Perunamaisteri -




lauantai 18. huhtikuuta 2020

Pikkuperunoista nopeat uunilohkot

Onko jääkaapissasi pussillinen nättejä pienehköjä perunoita, joita et jaksaisi kuoria? Ei hätää, älä kuori! Lohko ne uuniin, ja puolessa tunnissa sinulla on valmista ruokaa!

Ainekset
6 annosta
8(n. 1 kg) pienehköjä perunoita (itsellä sattui olemaan Jazzy -lajiketta)
loraus (2-3 rkl) ruokaöljyä
2tl paprikajauhetta
1tl suolaa
1tl mustapippuria
(1-2 tl chilijauhetta tai pari tippaa tosi tujua chilikastiketta, esim. Ahjo)

Valmistus

  1. Pese perunat huolellisesti - elleivät ole jo siloisen puhtaita, sitten huuhtelu riittää. (Kaupasta saa kyllä niin puhtaita perunoita että kyllon heleppoa). Leikkaa perunat kuorineen kahtia ja puolikkaat vielä neljään lohkoon. 
  2. Sekoita öljy ja mausteet kulhossa perunalohkojen kanssa. Jos haluat varmistaa että mausteet ovat tasaisesti, sekoita ensin öljy ja mausteet, ja heitä sitten vasta perunalohkot joukkoon. Itse heitin vaan kaikki sekaisin, ja sekoittelin lusikalla. Kyllä ne sinne sekoittuivat. 
  3. Levitä perunalohkot uunipellille leivinpaperin päälle. (Voit toki jättää paperin pois, ja hieman öljytä peltiä. Minä laiskuuksissani laitoin paperin, niin ei tule tiskiä 😊)

  4. Kypsennä 225-asteisessa uunissa 25-30 minuuttia. (Nooh... nämä ehkä oli hiukan liian kauan, semmoinen 35 minuuttia taisi hujahtaa.) Tai oikeastaan paistoastehan on makuasia. Kypsiä näistä ainakin tuli, ja hyvältä maistuivat!

Tämän kylkeen meillä sattui olemaan kalkkunapaistia, joka oli ensin maustettu, ruskistettu rautapadassa ruskeaksi ja haudutettu kanaliemi-salottisipuliliemessä. Nokare tuorejuustoa kylkeen. Nyt ei ollut mitään tuoretta yrttiä koristeeksi, yritän muistaa seuraavalla kerralla. Tilliä olis ollut, mutta se ei oikein sopinut tähän...

Hyvää ruokahalua!

- Perunamaisteri -

Nyt et tarvitse jauhoja: Silkkinen suklaakakku perunasta

Tämä mehevän suklainen kakku tehdään täysin ilman jauhoja, perunasta. Rakenteesta tulee suklaisen tahmea, kuten mutakakussa. Tein tämän loun...